Asiaa ja elämyksiä!

Farmari 2017 on näyttävä lypsykarjanäyttely

Olet täällä

Farmarissa on päivittäin näytillä lähes 100 lypsyrotuista nautaa. Lypsykarjanäyttely on ammattilaisten kohtauspaikka. Näyttelyyn tulee huippukarjojen omistajia ja eläimiä eri puolelta Suomea. Näytille saadaan viisi eri lypsykarjarotua: suomenkarja, ayrshire, holstein, jersey ja brown swiss. Ohjelmassa on myös karjankäsittelykilpailuja eri-ikäisille kisailijoille. Näyttelyn järjestää ProAgria Etelä-Pohjanmaa yhdessä Faban, Suomen Ayrshirekasvattajien ja Holstein-klubin kanssa.

- Farmarin lypsykarjanäyttely on ammattilaisnäyttely. Tapahtumassa on huippulehmiä ja kansainvälisiä tuomareita, kotieläinkentän vastaava Arja Talvilahti kertoo.

 Lypsykarjanäyttelyn alueella on runsaasti ammattiasiaa, sidosryhmiä ja asiantuntijapalveluita, uutuustuotteita, koneita sekä rehukauppiaita. Karjanjalostus on myös kattavasti esillä.

-    Keskiviikkona nostetaan esille oma kansallisrotumme suomenkarja.  Mukana on harvinaisempaa itäsuomenkarjaa ja pohjoissuomenkarjaa, sekä yleisempää länsisuomenkarjaa.

Farmarissa muistellaan suomenkarjan historiaa ja esitellään nykyaikaista suomenkarjan lehmää. Luonnonvarakeskuksen geenipankki on rantalaitumella isolla osastolla, teemanaan suomalaisten rotujen säilyttäminen. Lypsykarjakehässä suomenkarjan näyttelyn tuomaroi Anita Hyvönen.

Ayrshire on Suomen yleisin lypsykarjarotu. Torstaina näyttelyssä on mukana huippukarjojen hienoja jalostuseläimiä ja tuomari on pohjoisirlantilainen John Suffern, Ravenhill jalostuskarjan omistaja. Kilpailupäivän päätteeksi pidetään leikkimielinen hiehoagility, joka on aina ollut yleisömagneetti.

Perjantaina lapset ja nuoret kilpailevat nuorten nautojen kanssa eläintenkäsittelytaidoista. Junior Handler -kisassa nuorimmat osallistujat voivat olla alle kouluikäisiä. Junior Handler -kisan tuomaroi Miia Mannila (os. Kaappola). Päivän aikana kilpaillaan myös Showmanship-kisassa ja aloitetaan Young Breeders -kisa.

Lauantaina on holstein-rodun vuosinäyttely. Mustavalkoinen holstein on maailmalla valtarotu ja sen osuus kasvaa myös Suomessa. Tuomarina perjantai-iltapäivänä ja lauantaina on englantilainen Mark Nutsford, Riverdane Holsteins. Lauantaina on myös jersey ja brown swiss rotujen näyttelypäivä. Lauantaina päättyy perjantaina alkanut Young Breeders -kilpailu, jossa nuoret kilpailevat näyttelyeläinten valmistelusta, esittämisestä ja tuomaroinnista.
 

Tags: