Asiaa ja elämyksiä!

Farmarin pääyhteistyökumppanit edustavat maa- ja metsätalousalan sekä alueen kehittäjien kärkeä

You are here

Mediatiedote 6.2.2020
Farmarin pääyhteistyökumppanit edustavat maa- ja metsätalousalan sekä alueen kehittäjien kärkeä

Vuoden suurimman maatalousnäyttelyn toteutuksessa pääyhteistyökumppaneilla on sangen merkittävä rooli.  Farmari on saanut taakseen valtakunnallisia ja paikallisia pääyhteistyökumppaneita. Farmari 2020 -maatalousnäyttelyn päävastuullinen järjestäjä on ProAgria Etelä-Savo. Tapahtuman pääyhteiskumppaneja ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamk, LähiTapiola, Metsä Group, Mikkelin kaupunki, Valio ja Viestilehdet. Farmari järjestetään vahvalla maa- ja metsätalousalueella Mikkelissä 2.-4.7.2020.

Farmari on myös Etelä-Savon suurin yleisötapahtuma vuonna 2020. Näyttelyyn odotetaan 75 000 kävijää ja 500 näytteilleasettajaa. ”Näin isoa tapahtumaa ei voi järjestää yksin. Pääyhteiskumppanit tuovat Farmarille merkittävää lisäarvoa. Esimerkiksi yhteistyö Mikkelin kaupungin ja Xamkin kanssa on ollut mutkatonta. Olemme yhdessä löytäneet parhaita ratkaisuja Kalevankankaan alueen hyödyntämiseen, niin että näyttelyvieraille kokemus on mitä parhain. LähiTapiola, MetsäGroup ja Valio edustavat kukin oman toimialansa ehdotonta kärkeä. Viestilehtien julkaisema Maaseudun Tulevaisuus puolestaan tavoittaa meille tärkeät ammattilaiset. Kuuden pääyhteistyökumppanin saaminen on osoitus siitä, että toimijat kokevat yhteistyön kanssamme arvokkaana,” kuvailee Farmari 2020 -näyttelyn johtaja Heikki Pahkasalo yhteistyön merkitystä.

Mikkeli on erinomainen paikka järjestää Farmari

Mikkelissä on luonto lähellä ja sinne on helppo tulla eri puolilta Suomea. Sen johdosta Mikkeli on varmasti yksi Suomen suurimmista mökkikunnista, alueella on kaikkiaan noin 10 000 vapaa-ajanasuntoa. Lisäksi Etelä-Savo on Suomen metsäisin maakunta metsäpinta-alan ja metsän kasvun osalta. Uudistuneella Kalevankankaan 13 ha tapahtuma-alueella on mm. maailman nopeimpana pidetty ravirata ja uusi Saimaa Stadiumi. Tapahtuma-alueella on laajat ja päällystetyt ulkoalueet, jotka mahdollistavat näyttävät ulko-osastot.  ”Tehdyt panostukset Kalavankankaan näyttelyalueen kehittämiseen konkretisoituvat Farmarissa, ja näyttely tukee erinomaisesti mielikuvaa Mikkelistä tapahtumakaupunkina,” kertoo Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen.

Yhteistyöllä saadaan aikaan enemmän

Xamkin opiskelijat ja henkilökunta ovat olleet mukana Farmari 2020 -tapahtuman kehittämisessä aktiivisesti jo ennen tapahtumaa. Yhteistyö käynnistyi 2018, jolloin toteutettiin ensimmäinen opiskelijahackathon. Yhteistyötä on tehty eri opetuksen projekteissa opinnäytetöinä ja osana opintoja – esimerkiksi erilaisia kävijä- ja kohderyhmätutkimuksia, joissa on hyödynnetty palvelumuotoilun menetelmiä. Opiskelijoita on ollut mukana niin liiketaloudesta, kulttuurialalta kuin hyvinvoinnista

”Tutkimus- ja kehittämistoimintamme suuntautuu vahvasti metsän ja puun tutkimukseen ja kestävään kehitykseen. Tärkeitä tutkimuskohteitamme ovat myös esimerkiksi ruokapalvelut ja vastuullinen matkailu. Farmari-näyttely on luonteva paikka näiden teemojemme esittelyyn, ja olemme iloisia, että Saimaa Stadiumin ympäristö ja Xamkin ravintolapalvelut ovat osa tätä hienoa tapahtumaa,” sanoo viestintä- ja markkinointipäällikkö Tiivi Pukkila-Nupponen.

Kuluttajat ja ammattilaiset tapaavat Farmarissa

Farmari-maatalousnäyttely on Valiolle vuoden tärkeimpiä paikkoja aidoille kohtaamisille. Farmarissa on mahdollisuus tuoda alkutuotannon tekemistä lähemmäs kuluttajia, ja samalla näyttelyn ajan pääsemme tapaamaan ja vaihtaman ajatuksia maitotilayrittäjien kanssa. ”Erityisesti suomalainen ruoka on tärkeässä asemassa Farmarissa, ja meidän osastollamme tuleekin olemaan esillä Valion uutuustuotteita ja valio.fi- sivuston reseptiikkaa. Tuttuun tapaan järjestämme Farmarin ajan ohjelmaa osastollamme ja paikalle saapuu myös yllätysvieras, josta kannattaa pysyä kuulolla,” kertoo Valion tapahtumamarkkinointipäällikkö Aino Aho yrityksen suunnitelmista.

Viestilehtien julkaisema Maaseudun Tulevaisuus on Suomen toiseksi luetuin päivälehti ja valtakunnan merkittävin tiedontuottaja maaseutuun liittyvissä sisällöissä. ”Luonnollisesti haluamme olla näyttävästi mukana maa- ja metsätalouden päätapahtumassa Farmarissa, jossa tavoitamme lukijamme. Farmarin-virallinen näyttelyliite ilmestyy Maaseudun Tulevaisuuden välissä 24.6.2020,” kertoo päätoimittaja Jouni Kemppainen.

 

Lisätietoa:

Farmari 2020 -näyttelyn johtaja Heikki Pahkasalo, 040 583 4890, heikki.pahkasalo@proagria.fi
Mikkelin kaupunki, kaupunginjohtaja Timo Halonen, 040 557 8077, timo.halonen@mikkeli.fi
Xamk, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Tiivi Pukkila-Nupponen, tiivi.pukkila-nupponen@xamk.fi
Valio, tapahtumamarkkinointipäällikkö, Aino Aho, 0400 481 507, aino.aho@valio.fi
Viestilehdet, päätoimittaja, Jouni Kemppainen, 020 413 2813, joni.kemppainen@maaseuduntulevaisuus.fi

Metsä Group – tiedotustilaisuus 13.11.2019
Lue tiedote:
https://farmari.net/content/metsa-vahvasti-esilla-farmarissa-metsa-group-yksi-farmarin-paayhteistyokumppaneista

LähiTapiola – tiedotustilausuus 27.1.2020
Lue tiedote:
https://farmari.net/content/lahitapiola-yksi-farmarin-paayhteistyokumppani

Farmari 2.-4.7.2020 - Asiaa ja elämyksiä!
www.farmari.net
www.facebook.com/proagria.farmari
etela-savo.proagria.fi

Farmari 2020 -maatalousnäyttelyssä ovat vahvasti esillä mm. maa- ja metsätalouden vastaaminen ilmastonmuutokseen, biotalouden ja energiantuotannon uudet mahdollisuudet, suomalaisen ruokaketjun kehittäminen sekä uusin tieto ja teknologia.