Asiaa ja elämyksiä!

Farmari avaa porttinsa huomenna

You are here

Farmari 2022 avaa porttinsa Mikkelissä torstaina
 
Luvassa on monipuolinen maatalousalan näyttely, joka kerää paikalle niin ammattilaisia kuin kuluttajiakin ympäri Suomen.
Tapahtuma on suomalaisen ruoantuotannon keskusteluareena ammattilaisille, kuluttajille ja päättäjille. Farmari on myös näyteikkuna kuluttajille nykyaikaiseen suomalaiseen ruoantuotantoon. Esillä Farmarissa on koko ruoantuotantoketju.
 
Farmarissa on tänä vuonna yli 300 näytteilleasettajaa ja tutustuttavaa näyttelyaluetta on Mikkelin Kalevankankaalla on 13 hehtaaria. Kotieläimiä alueella on yli 200, mm. lypsykarjaa, lihanautoja, eri rotuisia lampaita, hevosia, sikoja ja siipikarjaa. Farmarin kahdella konekentällä ovat esillä koneet ja laitteet maa- ja metsätalousammattilaisten sekä kuluttajien tarpeisiin. Laaja metsäosasto koneineen, lavaohjelmineen ja työnäytöksineen tarjoaa uutuuksia ja kiinnostavaa seurattavaa. Sisäosastoilla on monenlaisia yrityksiä ja yhteisöjä, sekä lähiruoka ja kädentaido edustettuna. Ulkoalueilta löytyvät lisäksi vapaa-aika- ja Farmarin tori-osiot. Farmarin kolmella ohjelmalavalla ja Juhlahallissa on ohjelmaa joka päivä ja lisäksi kotieläinkentällä ja näytteilleasettajien osastoilla ympäri näyttelyaluetta on tarjolla ohjelmaa moneen makuun.
 
Katso alta torstai-päivän ohjelma.
 
 

Ohjelma torstai 30.6.

 
Huom! Muutokset mahdollisia.
 
Juhlahalli
 
11.30 Avajaisjuhla: Juhlapuhujana maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen. Juhlan juontaa Petri Tunnila.
11.30-11.35 Alkusoitto, Musiikkijuhlien soittajat,  Juho Valjakka, piano + Lauri Ronimus, laulu ja trumpetti
11.35-11.45 Avajaissanat: Henri Honkala, hallituksen puheenjohtaja, ProAgria Tapahtumat Oy
11.45-11.55 Mikkelin kaupungin tervehdys: Timo Halonen, kaupunginjohtaja, Mikkelin kaupunki
11.55-12.05 Musiikkia, Musiikkijuhlien soittajat
12.05-12.25 Juhlapuhe: Antti Kurvinen, maa- ja metsätalousministeri, Maa- ja metsätalousministeriö
12.25-12.35 MTK:n tervehdys: Juha Marttila, puheenjohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto
12.35-12.40 Yhteislaulu, Savolaisen laulu
 
13.00 Lavis-lavatanssijumppaa, Etelä-Savon Liikunta ry
 
 
Farmari-lava
10.30 Maaseutukeskustelu: monipaikkaisuudesta buumi maaseudulle ja maaseudun vahvuudet. Haastateltavina matkailuyrittäjä Sami Kauppinen Kauppisen lomamökit, kunnanjohtaja Niina Kuuva Puumalan kunta, johtaja Matti Puolimatka Ruokavirasto
11.00 Metsätalouden työllisyystilanne, tuotantojohtaja Hannu Alarautalahti Metsä Group ja toimitusjohtaja Hannu Hokkanen Veljekset Hokkanen Oy
12.30 Grainville Train, solistina Niko Rimbacher
13.00 Ajankohtaista maatalouden riskienhallinnasta, LähiTapiola
13.30 Maaseutukeskustelu: monipaikkaisuudesta buumi maaseudulle ja maaseudun vahvuudet. Haastateltavana elinkeinojohtaja Päivi Nerg MTK.
14.00 Grainville Train, solistina Niko Rimbacher
14.30 Älymaataloudesta - Tarvaala älymaatalous, älymaatalouden asiantuntija Konsta Sarvela JAMK
14.45-15.00 Nouse ratsasille Ratsastajainliiton kanssa, Emmi Korpiola Vapaaehtoistoiminnankehittäjä Suomen Ratsastajainliitto
15.00 Mikkelin musiikkijuhlien esiintyjät, Juho Valjakka, piano & Elina Herrala, laulu
15.30 Työterveysasiaa, AVI
 
 
Saimaa-lava
 
10.30 Ruokaklusteri Etelä-Savoon, miksi ja miten? Tutkimuspäällikkö Teija Rautiainen ja projektipäällikkö Taina Harmoinen, XAMK
11.00 Voimavaroja elämän tuuliin ja tyveneen - Maatalousyrittäjän työura muutoksessa -hankkeen päätöstapahtumaTilaisuuden juontaa Jussi Vatanen. Haastateltavina projektipäällikkö Merja Nykänen Diak, Minna Laitinen työnohjaaja STOry ProAgria Etelä-Savo ja hankkeen asiakkaita. 
11.30 CAP27, Maa- ja metsätalousministeriö
12.00 CAP27 kommenttipuheenvuoro, maatalousjohtaja Johan Åberg MTK
12.30 Digi, data ja teknologia - mihin kirittää? paneelin vetäjänä Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna
13.15 Uudet ravitsemussuositukset, mikä muuttuu? MKN Ruoka
13.30 Tuottajalle kiitos –stipendien jako, myyntijohtaja Anna Varesmaa Vaasan Oy, päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske ja osto- ja myyntipäällikkö Taina Ellimäki K-ryhmä. Vuoden Sikateko -tunnustuksen julkaiseminen, puheenjohtaja Timo Heikkilä ja toiminnanjohtaja Ari Berg Suomen Sikayrittäjät ry
14.00 Suomalaisen ruokaketjun tulevaisuus osana huoltovarmuutta ja alan kannattavuutta, paneelin vetää päätoimittaja Jouni Kemppainen Maaseudun
Tulevaisuus. Paneeliin osallistuvat Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen, Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari ja Valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston puheenjohtaja Markku Eestilä Eduskunta, toimitusjohtaja Annikka Hurme Valio Oy, puheenjohtaja Juha Marttila MTK, toimitusjohtaja Harri Mäkivuokko ProAgria Keskusten Liitto, päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmä.
15.00 Kuinka iso on riittävän iso? Viljelijäkeskustelua peltolohkon riittävästä koosta, maa- ja metsätalousministeriö projektipäällikkö Hannu Tölli ja Maanmittauslaitos
15.30 Peltomaan arvon ylläpito, maan kasvukunto ja veden hallinta, johtaja Janne Pulkka KVVY.
15.50 Ravinteet kiertoon: metsäteollisuuden kuidusta maanparannusta ja ammoniakkiliuoksesta typpeä pellolle, tutkija Petri Kapuinen, Luonnonvarakeskus, Maa- ja metsätalousministeriö
16.00 CAP27, Maa- ja metsätalousministeriö
16.30 Iloa ja voimaa järjestöstä, MKN Järjestö
 
Metsälava
 
11.00 Metsien käyttö 2030-luvulla, Suomen Metsäkeskus
11.30 Puukauppatilanne Suomessa, puukaupan ja metsäpalveluiden johtaja Jani Riissanen, Metsä Group
12.00 Metsänomistajan mahdollisuudet puukaupassa - Näin käynnistät puukaupan OmaMetsässä, Kalle Karttunen, tutkimuspäällikkö, Metsänhoitoyhdistykset ja MTK
12.30 Sorsien keinopesät – työnäytös, Veli-Matti Pekkarinen, lintuvesiasiantuntija, Suomen Metsästäjäliitto
13.00 Arvokkaat nuoret metsämme, Suomen Metsäkeskus
13.30 Metsä kutsuu kulkijaa Vihreän kullan kulttuuritielle, Marko Rikala, amanuenssi, Suomen Metsämuseo Lusto, Xamk - Vihreän kullan kulttuuritien kehittämishanke
14.00 Metsänomistaja ilmastonmuutoksen hillitsijänä, Seppo Niskanen, kenttäpäällikkö, Metsänhoitoyhdistykset ja Metsänomistajan hiilipalvelu Harri Huupponen, kehittämispäällikkö, Metsänhoitoyhdistykset ja MTK
14.30 Puukauppatilanne Suomessa, puukaupan ja metsäpalveluiden johtaja Jani Riissanen, Metsä Group
15.30 Nyt tiet kuntoon! Suomen Metsäkeskus
16.00 Vuorokausirytmi ja palautuminen, Marko Tanskanen, Tki—asiantuntija, Active Life Lab, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
 
 
Kotieläinkenttä:
Nautakehä

 

10.15 Herefordvuosinäyttely sekä Junior sekä Senior Showmanship, tuomarina Miranda Lysell
14.15 Suomenkarja, tuomareina Marjut Vakkilainen ja Mirva Härkänen
15.00 Junior Showmanship, tuomarina Alpert Kuiper
16.30 Haastattelutuokio lypsy- ja lihakarjan äärellä
 
Young Breeders navetan klippauspaikalla kello 10.00.
 
 
Lammas- ja hevoskehä
 
10.30 Paimenkoiranäytös lampailla: tarinallinen paimennusnäytös: ohjaajan ja koiran kehityskaari
11.30 Raviponinäytös & Köydenvetokisa: Panimohevoset: jyllantilainen työhevonen vs. yleisö
13.00 Lammastuotannon ja -rotujen esittely
14.00 Lampaiden käsittelynäytös luontaisia käyttäytymismalleja ja paimenkoiraa hyödyntäen
14.30 Lampaiden rakennearvostelu-, lihasmittaus- ja kantakirjausnäytös
15.30 Raviponinäytös
16.00 Paimenkoiranäytös lampailla: tarinallinen paimennusnäytös "ohjaajan ja koiran kehityskaari"
16.20 Puun käytön merkitys korostuu maatilarakentamisessa, Martti Kangasniemi, PUUMAT-hanke, Suomen Metsäkeskus
 
 
Lammasosasto
 
11.30 Lihaketju paneelikeskustelu lampuriteltassa
12.00 Lampaasta langaksi – työnäytökset: villan koko tuotantoketju esillä, kerintänäytös, villan lajittelunäytös, pienkarstaus- ja kehruunäytökset, Pirtin kehräämön esittely
 
 
Ankka-aitaus
 
11.00 Paimenkoiranäytös juoksuankoilla
15.00 Paimenkoiranäytös juoksuankoilla
 
 
ProAgrian osasto S110
 
11.30 jälk. Jussi Vatanen mukana Maatalousyrittäjän työura muutoksessa -hankkeen pisteellä ProAgrian osastolla